The Car Accident

Eli tosiaan kävi niin että eilen mun autokoulun jälkeen ajettiin mun host-siskon kanssa kaks kolaria. Sen autosta ei toiminu jarrut ja törmättiin eka toiseen autoon ja siitä sellaseen metalliaitaan mitä on teiden ympärillä. Aika kova isku se oli, mentiin sellasta 70-80km/h. Mitään pahempaa ei käyny ja muakaan ei aluks sattunu, koska mun veressä oli sen verta adneraliiniä, että en tuntenu viel kipua. No sitten tuli sitten kaks poliisiautoa, paloauto, ambulassi ja hinausauto. Siinä kohtaa sitte huomasin että sattuupa mua paljon selkään. 

En halunnu eka sanoo mitään, koska luulin että mun host-perheen pitäis maksaa mun sairaalakulut, koska Amandan kyydissähän mä olin. Olin niin shokissa, että unohdin kokonaan että mulla on oma vakuutus ! Oon kyllä aika ylpee ittestäni, miten rauhallisesti sielä paikanpäällä olin, taisin olla ainoo rauhallinen osapuoli. Muut huusi ja itki, mä kävelin ympyrää ja yritin saada adneraliini tasoa alemmas, mä meinaan ihan tärisin.

Muistan vieläki ne tuntemukset siinä autossa. Tuntu ku se olis kestäny ihan hirveen kauan ajaa se yks katu, jonka päässä törmättiin siihen aitaan. Mulla oli kokoajan sellanen tunne, että kuolen sinne autoon. Ajettiin vastakkaisten kaistalla, mentiin punasia päin ja mitä vielä.. En oo ikinä varmaan pelänny niin paljoo. 

Sitten kun päästiin kotiin, soitin äitille Suomeen. Se tietty nukku kun kello oli sielä aamulla viisi. Olin niin shokissa että itkin vaan sen koko puhelun ajan. Tästä vähän ajan päästä Kathy ja Jim lähti viemää mua ensiapuun. Oli muuten pikkusen erilainen ku TAYS, jossa olin noin puoltoista kuukautta si. Odotushuoneessa ei ollu meijän lisäks kun yks nainen ja pääsin melkein heti sisään. Ja 2,5h päästä olin jo pihalla, röntgenit kuvattuna ja kipulääkereseptit mukana. 

Eli selässä ei muuten mitään vikaa, lääkäri vaan varotteli että kaks seuraavaa päivää on sitten tuplasti pahemmat. Mutta kyllä se tästä, onneks ei käyny pahemmin ! Ja onneks meillä oli turvavyöt.