First Breakdown

En oo tällä viikolla nukkunu yhtenäkään yönä kunnolla, enkä oo päässy nukkuun ees päikkäreitä. Tästä johtuen oon ihan kamalan väsynyt ollut ihan kokoajan. Mulla ei oo ees oikeen ikävä kotiin ollenkaan, mutta jotenkin mua alko itkettään aivan älyttömästi meijän teenleadershipin tunnilla (nyt vielä tohon, että en oo eka joka sillä tunnilla on tunteillut, joku poraa jokatoisella tunnilla, puhutaan kaikista henkilökohtasista asioista siis(: )! Ja tä oli muutenkin hirveen kumma tunne, koska mä en yleensä itke ollenkaan.

No, meillä alettiin viime tunnilla pitään puheita asioista, mitä me arvostetaan. Mun puheenvuoro oli tällä kertaa. Ja tietty olin hienosti eilen illalla suunnitellu että alotan eka äitistä ja iskästä, sitten siirryn Joonakseen, siitä Saraan, Jassuun ja Viiviin. Alotin hienosti äitin ja iskän osuuden, mutta heti kun aloin kertoon mun isoveljestä, tunsin kuinka sellanen aalto meni mun läpi ja tajusin että nyt on pakko päästä ottaan happee jonnekin tai alan itkeen. Siitä sitten kun olin saanut sanottua että "mun isoveli on maailman mahtavin ihminen.... Ja nyt alan itkeen, eli lähden", kipitin vessaan rauhottuun vähän. Kyllähän mun perään yks meijän luokkalainen heti juoksi, kattoon että oon ookoo, mutta siinä sitten samalla tallustin edestakas, nauroin koko tilanteelle ja mun reaktiolle ja nyyhkyttelin. Olin itsekin ihan hirveen yllättynyt mun reaktiosta, en todellakaan osannut odottaa sitä, vaikka jostain syystä Joonas on aina ollu mulle heikoin kohta, en ees tie miksi. Aina kun alan miettiin sitä tollasessa suhteessa on aika vaikee olla itkemättä.

Mutta nyt kello lähenee taas yhdeksää ja koitan kerrankin saada hyvät unet että en olis kun nukkuneen rukous koulussa !