Drinking & Driving Ends All Dreams

Kuten oon jo TÄSSÄ kirjottanut, Every 15 Minutes on ohjelma, jolla on tarkotus valistaa juomisen ja ajamisen vaaroista ja seurauksista. 

Torstaina mentiin koululle jo aamulla kuudelta, meiltä kerättiin puhelimet pois, kerrottiin viimeset ohjeet ja tarjottiin aamupalaa. Kun koulu alko 7.10 menin normaalisti ekalle tunnille. Tunnin puolessä välissä ekan kerran kaijuttimista kuuluu sydämen syke, ja kuinka se yhtäkkiä lakkaa ja kuuluu vaan pitkä piippaus. Aina kun toi tapahtu, jossakin päin meijän koulua joku oppilas haetaan luokastaan, luetaan niiden muistokirjotus ja viedään pois. Viidentoista minuutin päästä ekasta sydämen pysähdyksestä kuulu toinen ja meijän luokan ovi aukesi. Oli siis mun vuoro lähteä, olin yks ensimmäisistä. Luokkaan tuli yksi poliisi, viikatemies, joka symboloi tietty kuolemaa ja yks opettaja. Ne luki mun muistokirjotuksen (kävi vähän sääliks noitten suomalaisten nimien kanssa....) ja niin mä sitten lähdin. 

Mut vietiin teatteriin, vaihdoin päälle mustan paidan, jossa luki "DEAD Drinking & Driving ends all dreams" ja mut meikattiin valkoseks (haha mun ihon väri ei ees muuttunu paljoo -.-) Näin myös ekaa kertaa ihan kunnolla mun muistokirjotuksen ja kirjotin myös omaan ristiini nimeni. Sitten kattettiin omat ristimme meijän koulun etupihan hautausmaalle, kiinnitettiin muistokirjotukset pääkäytävän seinälle ja mentiin seuraavalle tunnille.

Ideana tässä jutussa on, että kun on kuollut, ei tietty puhu kenellekkään, eikä hymyile eikä mitään (joo oli välillä vähän vaikee olla nauramatta kavereitten jutuille, mutta menin kokopäivän puhumatta). 

oli viel yks seinä tän lisäks

sai vähän hinkata tota maalia pois naamasta !!

Perjantai aamuna mentiin teatteriin ekaks tunniks, vaihdettiin toiset valkoset paidat päälle, jossa oli melkeen sama teksi ja luki Every 15 Minutes. Kokoonnuttiin senioreitten ja junioreitten kanssa saliin, jossa eka yks poliisesta puhu, sitten kaks tyttöö luki niiden 'viimeinen mahdollisuus' -kirjeet, eli mitä ne haluais sanoo vielä ihmisille, joita rakastaa. Sitten kaks äitiä luki niiden kirjeet tyttärilleen. Oli ihan hirvee vaikee kuunnella ja yrittää olla ajattelematta omaa perhettä. Me istuttiin keskellä kenttää, kun muut oppilaat oli katsomossa, joten oltiin vähän kaikkien silmien alla. Ennen puheita onneks meillä kiersi riveissä nenäliinapaketteja. Tän jälkeen vielä yks mies tuli kertoon sen oman tarinan, kun se oikeesti menetti oman poikansa alkoholikolarissa, jossa se poika oli itse kuskina. Nähtiin myös kuvia siitä kolaripaikasta, autosta, sen kuolleesta ruumiista ja sen tyttöystävän myös. Molemmat heistä siis kuoli. Koko sali oli ihan vaiti, ja voisin melkeen väittää että kaikilla oli tippa silmässä kun se isä kerto omasta pojastaan.

Ettei nyt menis ihan hirveen liian totiseks.(: